sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tiesta itseilmaisuun

Kun nuori aikuinen opettelee uusia asioita eika hanella ole niista kokemusta ennestaan, han matkii mallista ja jotenkin keinotekoisesti kopioi sen, mika opetuksen aiheena on. Sitten han oppii tekemaan sen omalla tavallaan. Myohemmin han oppii tekemaan valintoja useampien vaihtoehtojen valilla ja valitsemaan niista parhaimmat. Sitten vasta hanoppii loytamaan tilaa omalle elamalleen ja elamanmyonteisyydelle tuoss tehdessaan. Vasta senjalkeen han oppii itseilmaisun tuossa aihepiirissa.
Nama ensimmaiset vaiheet taidossa ovat siis nayttelemisen kaltaisia, ja itseilmaisu on taidossa paljon korkeammalla kuin saman asian naytteleminen, etenkaankeinotekoisen oloinen naytteleminen. Taitavammat osaavat itseilmaisua jo lapsesta pitaen, kun taas taitamattomat korostavat nayttelemisen arvoa asemaa saadakseen ja tekojensa puutteita peittaakseen.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Linkkejä

Taiteiden oppimista edistävistä olosuhteista: http://savolaisuudesta.blogspot.fi/2014/01/taidetta-oppimassa-savolaisuuden-tuella.html

Musiikkipäiväkirjani: näin opit musikaaliseksi, mm. laulamaan ja säveltämään http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi
Mm sävellystaidon alkeet, soiva elämänkokemus, kauniisti soiva lauluääni, harmonisesti yhteen soiva kuoro tai bändi, kauniisti soivat soinnut, jotakin soittotaidosta ja musikaalisuuden oppimisesta: katso päivämäärät blogin nimen alla olevasta tekstistä (ei näy mobiililaitteissa kai)

Vesivärimaalauspäiväkirjani ja joitakin huomioita maalaamaan oppimisesta http://akvarelliblogini.blogspot.fi
Maalaamisen oppimisen ohje, hyvä! http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.htm
Vaimon muotokuvan ohje aloittelijoille http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2015/10/tiistaina-20-lokakuuta-2015.html

Tanssimaan oppimisesta http://tanssitanssi.blogspot.fi

Onnen tavoittelusta http://happinesstipsblog.blogspot.fi


6th of April 2024    You might be interested in reading the back cover texts of my books of the Christmas gnome/elf skills series, by clicking the headers at https://www.amazon.com/dp/B0BLLS8BWC?binding=kindle_edition&ref_=ast_author_bsi